Tisha B’Av: 10. elokuuta

-Kutsu mietiskelyyn

Jumala suunnitteli kalenterinsa niin, että Hän antoi Israelille vähintään yhden päivän lepoa varten ja sitä varten, että he miettisivät elämäänsä ja suhdettaan Jumalaan. Kuten silloin, nykyisinkin olemme niin kiireisiä, että käytämme harvoin Jumalan meille antamaa aikaa siihen. Tuloksena on se, että me –kuten Israelkin – huomaamme liikkuvamme yhä kauemmaksi poispäin Hänestä.

Valitusvirret 3: 27-33

”Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
Laskekoon suunsa tomuun – ehkä on vielä toivoa.
Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.”

RUKOILE ISRAELIN PUOLESTA, ETTÄ SE YMMÄRTÄISI JUMALAA VASTAAN TEHDYN SYNNIN SEURAUKSET JA TEKISI PARANNUKSEN.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *